Kyläyhdistyksen toimintaa

Kyläyhdistys järjestää kyläiltoja, jonne ovat kaikki Tykköön vanhan koulupiirin (eli Tykköön, Kuusijoen ja Ruupanperän) asukkaat sekä muut kyläyhdistyksen jäsenet tervetulleita. Tilaisuuksien ja kokousten pitopaikkana on yleensä Tykköön koulu ja kesäaikaan Tykköön aitta-alue. Kesäisin joka toinen keskiviikko lämpiävät aitta-alueen savusauna ja kylpytynnyri kyläläisille. Muutkin ovat toki tervetulleita!

Aitta-aluetta voivat myös ulkopuoliset vuokrata omiin tilaisuuksiinsa. Keväällä 2010 alkavat aitta-alueella kylätalon rakennustyöt.

Vuoden tärkein tapahtuma on marraskuun viimeisenä perjantaina yhdessä Tykköön maatalousnaisten kanssa järjestettävä puurojuhla. Juhlassa on runsasta ohjelma-antia seuraamassa ollut väkeä "pirtin" täydeltä.

Toinen perinteinen tapahtuma on kesäretki, joka on suuntautunut esim. Merikarvialle, Ouran saaristoon. Kesällä 2009 kävimme kesäteatteriretkellä Karviassa.  Perinteeksi on muodostunut myös juhannuksena aitoilla yhdessä seurakunnan kanssa järjestettävä lauluilta. Uudenvuodenaattoisin on tapana kokoontua Tykköön aittojen läheisyyteen juhlistamaan vuoden vaihtumista - savusauna ja kylpytynnyrikin ovat lämpiminä. 

Kyläkoulu on yksi kyläyhdistyksen toiminnan keskeisiä kohteita. Talkoilla olemme kunnostaneet koulun ympäristöä sekä hankkineet koululle esim. pianon, vitriinikaapin eläinkokoelmalle ja kiipeily- ym. telineitä esikoululaisten käyttöön. Koulun sauna- ja suihkutilat kunnostimme yhteistyössä Jämijärven kunnan kanssa. Kyläyhdistys järjestää koululla majoitustoimintaa ryhmille.

Kyläyhdistyksellä on äänentoistolaitteet, kaasugrilli ja kioskimökki, joita lainataan korvausta vastaan myös muille tilaisuuksien järjestäjille.

 K2 (copy)  101-0132 IMG

 

EtusivuEsittelyKyläyhdistyksen toimintaa